Pelimaraton 2021 - järjestelyt

Koronavirus aiheuttaa Pelimaraton 2021 tapahtumaan poikkeusjärjestelyitä, sillä tahdomme, että tapahtuma on kaikille turvallinen myös tällaisena poikkeuksellisena aikana. Tällä sivulla on tietoa poikkeusjärjestelyistä tapahtumassa ja tätä sivua ja ohjeita päivitetään sitä mukaan kun koronavirustilanne muuttuu tai saamme muuta ohjeistusta viranomaisilta, eli seuraathan tätä sivua.

Pelisäännöt

1. Pelimaratonilla käytetään kasvomaskia! Mikäli sinulla ei ole maskia, niitä saa tapahtumassa järjestäjiltä. Ilman maskia olevien suosittelemme katsomaan tapahtumaa verkon välityksellä.

2. Muista pitää turvaväli. Tapahtumassa on runsaasti neliöitä, joten ethän ole kenenkään iholla. Auditoriossa ja kokoustiloissa myös istumapaikkoja tulee jättää yksi tyhjä väliin. Lisäksi erillisissä tiloissa on henkilörajoitus joka on merkitty ovenpieleen, eli jos tilaan on henkilörajoitus ja siellä on jo rajattu määrä henkilöitä, odota rauhassa että sieltä poistuu henkilö ennen kuin menet itse tilaan.

3. Tapahtumassa on runsaasti käsidesiä ja sitä on syytä käyttää tarpeen vaatiessa. Tapahtumassa on myös desinfiointiliinoja, mitä voi tarvittaessa käyttää puhdistamaan esim. ruokailun jälkensä.

4. Jos sinulla on mitään oireita, niin jääthän pois tapahtumasta ja osallistut mukaan tunnelmaan tapahtuman striimissä verkon kautta.


THL:n tämän hetkisen (29.3) tilanteen mukaan kaikki yli 16-vuotiaat suomalaiset olisi rokotettu heinäkuun alkuun mennessä (artikkeli), eli Pelimaraton tapahtuman aikaa kesäkuussa rokotekattavuuden pitäisi olla varsin hyvä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tapahtumassa voisi toimia kuin koronavirusta ei olisi, eli vaikka olisimme kaikki rokotettuja, niin yllä olevat säännöt pätevät meihin kaikkiin tasapuolisesti. Tähtäämme siihen, että Pelimaraton 2021 tapahtumaan osallistuu VAIN PELAAJAT ja otamme tiloihin enintään 25 henkilöä yhtäaikaisesti (50% sallitusta enimmäismäärästä). Noudatamme kuitenkin kaikkia viranomaisten ohjeita ja suosituksia, joten mikäli kokoontumisrajoitus on Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa matalampi kuin 20, joudumme pohtimaan myös järjestelyitä uudestaan.


THL ajankohtaista koronaviruksesta sivu.

Tapahtuman mahdollistaa